KIRJAT: Hiljaisten polkujen varrella
KIRJAILIJAT
TILAUS

MARKO FROM

HILJAISTEN
POLKUJEN
VARRELLA

Nid. 152 sivua. © 2005
Koko 196 x 137 mm
ISBN 952-5589-04-8
18,70 €

Kirjan arvostelu
Kiiltomato.netissä

HILJAISTEN POLKUJEN VARRELLA,
näytteitä päiväkirjamerkinnöistä:

28.7. Rauhoittavaa lääkitystäni lisättiin, kuten arvelinkin, mutta kynsille ei voida tehdä oikein mitään. Tippuvat psoriasiksen syövyttäminä lopulta kuulemma pois. Nuori lääkärityttö vaikutti ujolta. Ei sanonut mitään siihen, kun kerroin nähneeni Mooseksen. Pyöräilin jotenkin tyhjän oloisena kotiin. Aloin lukea Kierkegaardin In Vino Veritasia, mutta en minä siitä mitään saanut irti. Muistan, kun Torsti Lehtinen jossakin televisio-ohjelmassa kymmenisen vuotta sitten (juuri suomennettuaan kyseisen kirjan) lanseerasi laajemman yleisön tietoon lauseen ”ellen olisi tuhoutunut, olisin tuhoutunut”. Sääli, että In Vino Veritas ei toden totta ole pullollaan vastaavaa ajatuksenlentoa, kuten olisi voinut odottaa.

Liisan työt alkoivat pitkäaikaistyöttömien Ekowerstaalla. Palkka, vähän yli 700 e kuussa, tulee meille tarpeeseen. Lisäksi kyseisestä paikasta saa kauppojen ja yritysten lahjoittamaa ruokaa ilmaiseksi (Liisa toi heti kotiin kassillisen). Työaika 4 h 20 min. päivässä.
Siirtänyt nyt melkein kaiken mahdollisen nettiin: pankkiasiat, terveyskeskusasiat, päiväkirjan jne.

3.9. Apteekissa kaksi nuorta narkomaania samaan aikaan. Langanlaihoja kumpikin, ja aivan sekaisin. Tuskin olisivat osanneet kertoa viikonpäivää tai edes kuukautta, jota eletään. Iho kummallakin omituisen värinen. Toinen oli tullut ostamaan lääkkeitään ja lisäksi vielä Buranaa ym, kun kuulemma kaikkialta sattuu. Toinen oli seurana ja hölpötti jotakin jonninjoutavia huulestaan, korvistaan ja poskistaan.

Pyöräilin kotiin ja söin lihapullia ja muusia. Sitten aloin pelata tietokonepelejä ja lukea. Seinäkello raksutti. Liisa lähti äitinsä luo. Alakerran ämmä rääkyi omiaan. CNN näytti yhä pahempia kuvia Yhdysvaltojen etelärannikolta.

6.10. Pahinta on ihmisten oma haluttomuus puolustaa oikeuksiaan, vaatia enemmän, lähteä asukastoimintaan tai kuntatason politiikkaan jne.

Kukaan ei julkea sanoa, että anteeksi nyt vain, mutta tämä on hieman liian surkeaa pelätessään, että menettävät senkin vähän, mitä heillä on.

Onko kukaan ikinä kuullut yhdenkään avioeron läpikäyneen, syrjäytyneen, mielenterveydeltään järkkyneen alkoholistimiehen valittavan julkisesti yksinäisyyttä, naisen puutetta tai rahapulaa?

Vain harvat uskaltavat puhua tilanteestaan, julkisesti ainakaan. Aivan kuin olisi jotakin naurettavaa ja hävettävää siinä, että toivoo hellyyttä, ymmärrystä tai kannustusta osakseen. Mieluummin sitä menee vaikka hirteen, tai juo itsensä hengiltä, kuten useimmat tekevätkin.

7.10. Miksi juuri minulla kävi tuuri? Miksi juuri minulle kävi hyvin?

Osasyy lienee ollut siinä, että olen äärimmäisen sitkeä ja itsepäinen luonne. Kun kerran saan päähäni jotain, en siitä juuri sen jälkeen millään luovu, ja minä olin saanut päähäni, että minä kyllä vielä löydän elämänkumppanin ja alan uudelleen kirjoittaa kirjoja.

Tein kaikkeni löytääkseni hyvän ja tyydyttävän ihmissuhteen, sillä tiesin, että ilman kumppania olisin nopeasti lopullisesti hukassa. Laitoin lukemattomia ilmoituksia lehteen, kävin ravintoloissa ja tansseissa jne. Olin varma, että löytäisin vielä jonkun, jahka vain en antaisi periksi.

Kaikissa medioissa silloin vallalla ollut ”sinkut on in” -paska sieppasi syvältä. Ajattelin joka kerta, että tervetuloa tänne vain kuvaamaan paikallisia sinkkuja, itseni kaltaisia lohduttoman yksinäisiä sairaita ja alkoholisoituneita runkkaavia piruparkoja.

En tiedä, miksi yksinäisyys ei useille naisille ole sama asia kuin miehille. Jokainen nainen tietää milloin tahansa saavansa miehen, kun taas mies ei koskaan voi olla varma, saako enää ikinä naista vai ei. Se vain on niin.

Näin kapakkavuosinani lukemattomia yksinäisiä miehiä ja yksinäisiä naisia, tutustuin monenlaisiin erilaisiin elämänkohtaloihin, ja kaikissa tapauksissa kuvio oli sama: yksinäiseltä mieheltä oli v i e t y kaikki, yksinäinen nainen taasen oli päässyt kaikesta e r o o n, ja useimmat niistä naisista, joihin törmäsin, olivat ravintolassa juhlimassa, kun taas miehet olivat ryyppäämässä.